Pehmeä paketti ilahduttaa miehiä ja naisia - näin onnistut vaatelahjan valinnassa

Tämä on Kaakon Viestinnän tuottama vuoden 2017 joulukalenteri

Vaate on aina hyvin henkilökohtainen lahja, joka tuottaa parhaimmillaan pitkän aikaa iloa saajalleen. Hyödyllinenkin se on, joten vaatteiden ostamista joululahjaksi ei kannata liikaa arastella, sanoo Espritin Imatran myymälän myymäläpäällikkö Outi Porkka.

Jotta lahjavalinta on mahdollisimman onnistunut, joitakin asioita on hyvä ottaa selville jo etukäteen. Porkan mukaan pienikin salapoliisityö auttaa valinnassa paljon. Ensimmäisenä kannattaa selvittää lahjansaajan vaatekoko ja -maku.
- Se käy usein ilmi miettimällä, millaisia vaatteita lahjansaaja pitää arkena. Tyyli paljastuu ainakin osittain siitä, ovatko usein pidetyt vaatteet pelkistettyjä vai onko vaatteissa yksityiskohtia, Porkka neuvoo.

Pehmeät neuleet ovat tämänkin joulun suosikkilahjoja. Kuva: Esprit.

Sen jälkeen voi miettiä, mihin käyttöön vaate tulee.
- Esimerkiksi toimistotyössä tarvitaan yleensä toisenlaisia vaatteita kuin vapaa-ajalla, Porkka vertaa.

Kun vielä pääsee kärryille lahjansaajan suosikkiväreistä, on Porkan mukaan jo erittäin turvallisilla vesillä.

Porkan kokemuksen mukaan lahjanantajat ovat usein erinomaisen hyvin perillä saajan mieltymyksistä.
- Lahjavaatteita vaihdetaan hyvin harvoin niiden väärän värin tai tyylin vuoksi. Yleensä vaihdon syynä on koko, Porkka sanoo.

Jos ei ole aivan varma valinnasta, Porkka kannustaa kysymään apua ja ideoita vaateliikkeen henkilöstöltä. Porkan mukaan miehet rohkenevat kysyä ilahduttavan usein apua.
- Naisilla on ehkä jo itsellään tarkempi visio siitä, mitä he ovat hakemassa, Porkka naurahtaa.

Vaaleat, herkät sävyt ovat tämän talven trendivärejä. Kuva: Esprit.

Pehmeitä oloasuja miehille ja naisille

Esprit Lappeenrannan valikoimiin kuuluvat naisten vaatteet ja asusteet, Imatran liikkeessä on myynnissä myös miesten vaatteita.

Porkan mukaan tämän joulun suosikkilahjoja niin naisille kuin miehillekin ovat erilaiset yö- ja oloasut sekä kylpytakit.
- Varmasti myös neuleita, trikoopaitoja ja edellisvuosinakin suosittuja logopaitoja ostetaan lahjaksi, Porkka arvioi.

Tämän talven trendiväreinä on paljon hempeitä ja herkkiä sävyjä kuten roosaa ja kanervaa. Myös talviset värit kuten laventeli, hopea ja harmaa ovat hyvin esillä, Porkka luettelee. Hänen mukaansa Esprit on tunnettu ajattomista ja hinta-laatusuhteeltaan hyvistä vaatteista.
- Ajattomat vaatteet on helppo yhdistää jo ennestään vaatekaapista löytyviin vaatteisiin, Porkka huomauttaa.

Asusteet sopivat myös hyvin joululahjoiksi. Kuva: Esprit.

Jos paidan tai muun vaatteen ostaminen ohjeista huolimatta epäilyttää, hyviä vaihtoehtoja löytyy asusteista. Huivit, hansikkaat, pipot ja laukut voivat olla Porkan mukaan helpompia ostaa kuin muut vaatteet.
- Kaikkein varmin vaihtoehto on tietysti lahjakortti, jolloin lahjansaaja pääsee itse valitsemaan juuri sen, mitä haluaa, Porkka sanoo.